Perilla ollaan Englannissa! Taalla tosiaan ei ole a:ta eika o:ta pisteellisina, mutta eikohan silma erota tasta kirjoituksesta kuitenkin. Kyllapa oli matka, ei voi muuta sanoa. Torkuin jokaisessa kulkupelissa, jossa matkustin. Oli todella ruuhkaista johtuen varmaankin siita, etta oli perjantai. Junamatka kesti parisen tuntia.

Lentoasemalle menin puoli yhdeksaksi, ja siella sain tappaa aikaa parisen tuntia. Juttelin eraan kosmetologiksi valmistuneen tyton kanssa, han oli ollut au pairina viime vuoden ja oli nyt matkalla Lontooseen tapaamaan perhetta, jossa vietti sen vuoden. Tiesinkin sen, etta matkalaukkuni painaisi enemman kuin 15kg, joka oli siis painorajoitus, ja jouduin maksamaan ylimaaraisesta neljasta kilosta 32 euroa. Kuinkahan paljon tullessa?! :)

Lentokoneeseen astuessa todella jannitti. Kun istuin penkkiin taaimmaiselle riville ikkunapaikalle, iski hetkellisesti ajatus, etta mihin sita olenkaan menossa mukaan! Meinasi iskea jonkinlainen paniikki. Rivit olivat kolmipaikkaisia kuten yleensakin lentokoneissa, ja viereeni istui kaksi ehka keski-ikaista miesta, joiden kanssa matkalla paljon juttelinkin. Ja taas sain todeta, kuinka maailma todella onkin pieni!!! Mies, joka viereeni istui, oli nimeltaan toimitusjohtaja Vesa (voi etta kun unohdin sukunimen, kirjoitin sen kylla muistiin!). Han on kaynyt aiempina vuosina paljon Juha Lerssin (Joonaksen tadin miehen) kanssa hiihtamassa! Tama tuli puheeksi, kun kerroin olevani Joonaksen vuoksi paljon Kaustisella. Hanelle tuli tietenkin heti Juha mieleen, koska hankin asuu Kaustisella.

Pirkkalan lentoasemalla haisi kamalasti viina. Tai oikeammin alkoholia juoneet ihmiset. Ei minua yleensa niin paljon hairitse viinan haju, mutta nyt se todella pisti nenaan. Meinasin tulla aika lailla huonovointiseksi. Turvatarkastuksessa jouduin jattamaan penaalistani sakset sailytykseen ja maksamaan siita viisi euroa, silla en tietenkaan saanut enaa laitettua niita ruumaan, koska matkatavarat olivat jo menneet. Harmitti kylla kovasti, kunpa olisin tajunnut sen etukateen! Ryanair on todella tarkka siita, etta mitaan tera-aseita ei saa olla kasimatkatavaroissa.

Kun tulimme Liverpoolin lentoasemalle, minulla oli ensimmaista kertaa sellainen olo, etta nyt olen todella hukassa. Taksinhan olin varannut etukateen, vaan kun menin taksia odottamaan lentoaseman ulkopuolelle, ei SOS-yhtion taksia nakynyt missaan. Takseja tuli ja meni ja niita oli ihan tajuttoman paljon! Olivat muodostaneet pitkan jonon, ja aina kun yksi siita lahti, jono siirtyi eteenpain ja piteni. Odottelin taksia noin 20 minuuttia, sitten aloin miettia, etta nyt on kylla joku hullusti. Satuin sattumalta kuulemaan, kun joku suomalainen nuorimies yritti selvittaa eraanlaiselle paikalliselle 'taksiavustajalle' ongelmaansa: han oli tilannut taksin etukateen, muttei tiennyt mista loytaisi sen. Hanelle viitottiin kauemmas lentoasemasta. Nuorimies lahti kavereineen, ja mina ryntasin peraan. Kysyin hanelta, mita hanelle sanottiin, ja selitin myos oman ongelmani. Varatuille takseille oli kuulemma oma alue hieman kauempana. Lahdin tietysti sinne noiden miesten mukana. Alueella ei kuitenkaan nakynyt taksia, jonka minua piti olla odottamassa, joten paatin soittaa kuskille. Onneksi olin saanut hanen numeronsa etukateen! Taksikuski oli tullutkin lentoasemalle sisalle, ja han kantoi kylttia, jossa oli minun nimeni! Ongelma siis syntyi siita, etten ollut tullut ajatelleeksikaan, etta minun pitaisi odottaa lentoasemalla sisalla! Minulle oli vain sanottu, etta minun pitaisi odottaa lahtematta mihinkaan, etta taksi kantaa kylttia, jossa lukee Dudley College (taman homman organisoija).

Taksikuski oli mukava, jotain hieman juttelimmekin, mutta oli hyvin hankalaa loytaa sanoja, ja puhuminen jannitti. Kauan aikaa kerasin rohkeutta, kun aioin kysya jotakin. Matka kesti puolisentoista tuntia ja varsinkin loppumatkasta oli todella vaikea pysya hereilla. Nyt tiedan, mika on se tunne, kun silmat menevat ristiin vasymyksesta! :D

Perheen vanhemmat tulivat pihalle vastaan, kun nakivat, etta taksi ajoi pihaan. He olivat mukavia, ja nayttivat minulle huoneeni, tai oikeastaan oman siipeni! Juttelimme siina vahan kaytannon asioista, lahinna busseista ja siita, etta tama on minun kotini taallaoloaikanani, ja saan olla omassa siivessani tai heidan kanssaan milloin vain haluan. Kauan aikaa myos mietin, etta otanko mukaan paksua fleecetakkiani: onneksi otin!!!