Niin tosiaan, kylla minulla nakyy taalla kaikki pisteelliset a:t ja o:t.

Tana aamuna alkoi sataa heti kun paasin linja-autolla Dudley Collegelle. Olin sopinut tapaamisen Rachel Jevonsin kanssa klo.9.30. Siella maksoin majoituksen ja sain joitain papereita koskien koulun kansainvalisyyssuhteiteita ja opiskelijoitten turvallisuutta taalla. Sitten minua neuvottiin menemaan ilmeisesti jollekin Dudley Collegen sivutoimipaikkaan, koulu sekin oli, jossa minun piti tavata Debbie Williams. Kysyin neuvonnasta ja he kertoivat, missa hanen toimistonsa on. Menin sinne, mutta han ei ollut paikalla. Odottelin hanen huoneensa edessa ehka kymmenisen minuuttia, ja sitten paatin menna uudestaan neuvontaan. Kyselin apua varmaan kolmelta eri ihmiselta, ja lopulta tormasin eraan opettajattareen, joka yritti kanssani loytaa kyseista Debbieta. Selvisi, etta hanella on jokin tapaaminen, josta han tulee n. klo.12.30 (kello oli noin kymmenen) ja sen jalkeen han menee lounaalle ja sitten hanella on koko ilta paiva haastatteluja. Tuon kuullessani aloin jo hermostua. Tama ystavallinen opettajatar yritti selvittaa kanssani jotakin asioita ja kyseli minusta, ja selitin parhaani mukaan, mita taalla olen tekemassa. Han ei ollut kuullutkaan, etta olisin tulossa. Seuraavaksi piti tietenkin alkaa jarjestaa minulle harjoittelupaikkaa. Kiersin paikasta toiseen opettajattaren kanssa ja tapasin eri ihmisia ja silla aikaa kun opettajatar kavi lounaalla, kaksi opiskelijaa kierrattivat minua ympari rakennusta, ja kavimme sitten myos kaupungilla. He olivat ihan mukavia, kaksi vuotta minua nuorempia. Kun tulimme takaisin (olimme siis sopineet ajan, jolloin tapaamme opettajattaren kanssa uudelleen), rouva ei ollut yhtaan viisaampi. Kiersimme taas paikasta toiseen eri ihmisilla, ja han kyseli millaista tyota minun pitaisi tai mita haluaisin tehda. Selitin opintojemme kulusta ja siita, etta taman harjoittelun pitaisi olla jotakin kuntouttavaa tyota, ja mieluiten olisin vanhusten parissa, silla lasten kanssa olen ollut jo. Eri ihmiset soittelivat eri paikkoihin ja kyselivat, loytyisiko suomalaiselle hoitajaopiskelijalle paikkaa, mutta aika nareasti suhtautuivat. Lopulta eraasta vanhusten paivakeskuksesta tarppasi, ja sovimme, etta menen sinne huomenna n. klo.11 katsomaan, millainen paikka on, ja pidanko siita. Kun kuulin heidan puhuvan puhelimessa parista paivasta viikossa, meinasin todella hermostua. Puhelun jalkeen selitin, etta minun todella on saatava se paikka heti, enka voi tehda vain paria paivaa viikossa, silla tuntimaara, joka pitaisi saada tayteen on 35h/viikko! Tama opettajatar (nimelta Liz) sanoi, etta kayn huomenna katsomassa paikkaa, ja jos tuntuu, ettei se ole minun paikkani, niin otan haneen yhteytta ja han yrittaa saada jonkun toisen paikan. Sanoin, etta nyt on niin, etta koska paikka on saatava mahdollisimman pian, jotta voin aloittaa tyot ja tehtavien tekemisen, aion nyt tyytya siihen paikkaan, on se millainen tahansa. En tullut tanne vain etsimaan jonkinlaista paikkaa, joka sopii minulle, vaan tyoharjoitteluun viiden viikon ajaksi. Nyt ollessani kirjastossa olen todella uupunut, silla kun hommat eivat toimi, olin todella narkastynyt ja vihainen, jopa loukkaantunut! Kukaan ei tiennyt minusta mitaan, ja he olivat luulleet, etta kaikki suomalaiset olivat tulleet jo (nuorempia opiskelijoita koulustamme oli tullut pari viikkoa aikaisemmin). Paastessani kavelemaan pois sivukoululta, kello oli yli nelja. Vietin siis koko paivan harhaillen siella sun taalla milloin kenenkin kanssa setvimassa asioitani. En nyt tieda, etta miten pain olisi, kun on vaikea asettua, ellei tieda, minne asettua!! Onneksi sentaan tuo perhemajoitus oli jarjestetty hyvin ja toimivasti. Kavellessani pois sivukoululta, minulle soitti yksi toisista suomalaisista opiskelijoista, ja voi hyvanen aika, etta olin iloinen!! Sovimme heti tapaamisen Dudley Collegelle, silla muut opiskelijat sattuivat myos olemaan Dudleyn keskustassa. Aloin heti heidat nahdessani itkea ja selitin koko jutun ja olin niin helpottunut kun sain puhua Suomea! Muut opiskelijat sanoivat, etta heillakin oli ollut hieman ongelmia paikkojensa kanssa, eika taalla ilmeisesti pelaa informaatio kovinkaan hyvin. He kertoivat, etta yksi opiskelija koulustamme, joka oli tullut heidan kanssaan samaan aikaan, oli viettanyt lomaa kaksi viikkoa, koska kukaan ei tiennyt, etta han oli tulossa!! Uskomatonta! Opiskelijoitten kanssa linja-autoasemalla he neuvoivat minulle, kuinka saan bussikortin, ja hommasinkin sen heti saman tien, ja puhuimme myos liittyman hankkimisesta. He kaikki kolme olivat hankkineet englantilaisen liittyman, ja tulin siihen tulokseen, etta kun nyt on joutunut soittelemaan maan sisalla, on todellakin jarkevaa hankkia liittyma myos taman maan sisalla.

Paivani pelasti se, etta nain toiset suomalaiset. Ja kello on 18.00 paikallista aikaa ja olen syonyt paivan aikana lautasellisen puuroa, 2 kuppia teeta ja kaksi voileipaa. Miten niin on nalka?